Uusperheen joulu kylpylähotellissa – parasta oli yhdessä vietetty aika
Lapset, Joulu 21. November 2019
Tampereen Kylpylä

Uusperheen joulu kylpylähotellissa – parasta oli yhdessä vietetty aika

Helsinkiläinen yrittäjä Olli Korpiala vei perheensä Tampereen kylpylähotelliin ja ihastui joulunvieton helppouteen.

Monessa perheessä neuvottelut joulun vietosta alkavat jo varhain syksyllä, eikä yksimielisyyttä tahdo aina löytyä. Varsinkin lapsiperheissä voi olla painetta ehtiä useampaan kyläpaikkaan, ja uusperheillä puolestaan saattaa olla haasteita tilan riittävyyden kanssa, silloin kun kaikki ovat koolla samaan aikaan.

Yhä suositumpi vaihtoehto onkin viettää joulun pyhät kylpylähotellissa, jossa voi kerääntyä isompikin porukka valmiin joulupöydän ääreen. Ja mikä parasta, perheen pienimmät voivat purkaa joulupukin odottamisen jännitystä reippaissa vesileikkeissä.

Helsinkiläisen luovan alan yrittäjä Olli Korpialan uusperheeseen kuuluu kolme lasta edellisestä liitosta – Ella, 22, Asta, 19 ja Leo, 15, jotka viettävät joka toisen joulun isänsä perheen kanssa. Korpialan nykyinen vaimo Mia ja pariskunnan yhteinen 9-vuotias Kerttu täydentävät juhlajoukkoa.

Kun koko porukka on koolla, joulua vietetään yleensä jossakin muualla kuin kotona. Idea hotellijouluun tuli Korpialan töiden kautta, ja ajatus tuntui heti kaikista hyvältä.

”Olemme aika moderneja joulunviettäjiä, eikä meidän joulumme mene pilalle, jos pöydässä ei ole vaikkapa luumukiisseliä.”

Päivänokosia ja kävelylenkkejä

Joulunviettopaikaksi valikoitui Holiday Club Tampereen kylpylähotelli. Lapsista ylivoimaisesti parasta hotellijoulussa oli kylpylä ja sen palveluista nauttiminen. Perhe kävi parikin kertaa päivässä polskimassa. Aikuisista oli ihanaa päästä valmiiseen pöytään, myös aamulla.

”Meille joulussa on tärkeintä helppo yhdessäolo. Kävimme vähän sukuloimassa Tampereella, otimme päivätorkkuja ja kävimme kävelyillä.”

Korpialan perhe viihtyi hotellissa aatonaatosta aina tapaninpäivään saakka. Lahjat tuotiin hotelliin, ja jokaiselle vietiin paketti myös hotellin joulupukin säkistä jaettavaksi.

”Nuorin uskoi vielä joulupukkiin, ja saimme hienosti hämättyä, että loput lahjat odottivat huoneessa.”

Jouluna kylpylän työpäivissä on erityistä taikaa

Ravintola- ja hotellialalla on selvää, että myös juhlapyhinä ollaan töissä. Holiday Club Saimaan ravintolatoimenpäällikkö Mari Heikkinen toimii jouluaattona Arenalla hovimestarina, jossa noin 800 vierasta nauttii jouluisia makuja päivän aikana.

”Joulun työpäivissä on erityistä taikaa, ihmiset ovat hyvällä tuulella ja tunnelma on lämmin.”

Heikkisen mukaan nykyään on kasvava trendi viettää joulua muualla kuin kotona. Jouluruoalta toivotaan kuitenkin hyvin perinteisiä makuja.

”Joulupöydän täytyy olla runsas ja näyttävä, sillä jouluna syödään pitkään ja hartaasti.”

Saimaan joulupöydän erikoisuus on keittiöpäällikkö Juhani Ellosen itse tekemä sinappi.

”Resepti on salainen ja kehitetty jo 25 vuotta sitten”, Heikkinen kertoo.

Olli Korpialan kolmihenkinen perhe viettää tänä vuonna joulun kotona, koska isommat lapset ovat äidillänsä. Kylpyläjoulu oli erittäin positiivinen kokemus, ja sitä voisi kokeilla toistekin.

”Ruoka oli erinomaisen hyvää ja hotellissa oli panostettu joulutunnelmaan.”

Teksti: Satu Savela

Viettäisitkö sinäkin joulun kylpylässä? Tutustu tarjouksiin.

 

[Missing text '/pages/article/readnext' for 'English']

Lapset, Talvi

Hiihtoloma lasten kanssa – Saariselkä on monen suosikki

Hiihtoloma lasten kanssa – Saariselkä on monen suosikki

Hiihtoloma lasten kanssa – Saariselkä on monen suosikki

Onnistunut hiihtoloma lasten kanssa koostuu loppupeleissä yksinkertaisista asioista. Tilava ja toimiva majoitus, hyvää ruokaa, kaunista luontoa ja tekemistä lapsille. Hiihtolomaan lasten kanssa tätä kaikkea tarjoaa Suomen Lappi ja Holiday Clubin monipuoliset kohteet. Jos haluaa vielä vähän extraa lomalle, niin kannattaa suunnata Saariselälle tai Sallaan, sillä niistä Holiday Clubin kohteista löytyy myös kylpylä.

[Missing text '/common/readmore' for 'English'] ›
Kohteessa, Aktiiviloma, Hyvinvointi, Lapset

Saimaan Rauha on yksi Anniina Jalkasen suosikkikohteista

Saimaan Rauha on yksi Anniina Jalkasen suosikkikohteista

Saimaan Rauha on yksi Anniina Jalkasen suosikkikohteista

Saimaan Rauha sijaitsee vain muutaman tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta ja sopiikin erityisen hyvin niin viikonlopun viettoon kuin pitempiin kotimaan lomiin. Anniina Jalkasen, sosiaalisen median vaikuttajan, perheen yksi suosituimmista minilomakohteista onkin juuri Lappeenrannassa sijaitseva resortti monipuolisine palveluineen.

[Missing text '/common/readmore' for 'English'] ›
Joulu

Joulu meillä ja muualla

Joulu meillä ja muualla

Joulu meillä ja muualla

Löytyykö yhtään ihmistä, jolle joulu olisi täysin merkityksetön asia? Pakanallisesta talvipäivänseisauksen perinteestä kasvoi harras juhla, jota nykyään vietetään lähes kaikkialla maailmassa. Osalle joulu on kuin kesä keskellä talvea, osalle sillä on vahva kristillinen merkitys.

[Missing text '/common/readmore' for 'English'] ›

This website uses cookies to enhance your browsing experience. Depending on your choice, we may also use cookies to show you targeted adverts. You can change your preferences at any time by clicking the ‘Modify cookies’ button. More information about cookies here.